fbpx
Arkisin 9–17
asiakaspalvelu@rahoittamo.com
0207 342 642

Rahoittamon blogi

Tärkeää asiaa yritysrahoituksesta

Factoringin historia

//
Posted By
/
Comment0
/
Categories

Tämänkertainen blogimme kertoo factoringin eli suomalaisittain laskurahoituksen historiasta. Todennäköisesti monella meistä on sellainen mielikuva, että factoring on palveluna melko uusi ja tullut osaksi liike-elämää vasta viime vuosikymmeninä. Todellisuudessa factoringin historia on yhtä vanha kuin sumerilaisten keksimä nuolenpääkirjoitus savitauluille.

Ensimmäiset viitteet factoringista ovat nimittäin Mesopotamiasta eli Kaksoisvirranmaasta noin 3000-luvulta eKr. eli yli 5000 vuoden takaa. Tuohon maailman aikaan säädettiin ensimmäinen kirjoitettu lakikokoelma eli Hammurabin laki, jonka moni varmasti muistaa koulun historian tunneilta. Mieleenpainuvin periaate laissa oli ”silmä silmästä ja hammas hampaasta”, mutta Hammurabin laki sääteli rikosoikeuden lisäksi monipuolisesti myös muita elämänalueita. Osa laista ohjeisti myös kauppiaita, jotka halusivat käyttää factoringia saataviensa kotiuttamiseksi.

Factoring vakiintui käsitteenä ja sanana kuitenkin vasta myöhemmin historiassa ja factoringia käytettiin myös antiikin Roomassa, Kreikassa ja Egyptissä.

Itse asiassa sana factoring juontuu latinan kielen sanasta facere, joka tarkoittaa nimittämistä. Eli alkuperäinen velkoja nimittää factoringpalvelun suorittajan perimään saatavansa tavaran ostajalta ja alkuperäinen velkoja saa rahat factoringpalvelun suorittajalta ennakkotilityksenä.

Antiikin Rooman imperiumi oli yksi maailman ensimmäisistä supervalloista. Rooman valtakunta ulottui laajimmillaan noin vuonna 100 jKr. Britanniasta Persianlahdelle asti ja laajalla talousalueella työskentelivät myös ensimmäiset kaupanvälittäjät eli factorit, joita kauppiaat palkkasivat edustamaan ja välittämään tuotteitaan ja perimään maksuja asiakkailtaan.

Rooman elinkeinoelämä nojautui vahvasti maatalouteen, joten taloussuhdanteiden ja sääolojen vaihtelut aiheuttivat huomattavia heilahteluja viljasadon ja muiden elintarvikkeiden hintaan. Factorit eli kaupanvälittäjät mahdollistivat kauppiaille mahdollisuuden selviytyä huonojen suhdanteiden ja katokausien yli laajentamalla kaupankäyntialuetta imperiumin reuna-alueille asti.

Keskiajan Euroopassa kaupankäynti kasvoi ja monipuolistui entisestään ja eri rahoitusmuodot tulivat huomattavan tärkeiksi kauppiaille. Factoring, kuten me sen nykyään ymmärrämme, alkoi 1100–1300-luvun Espanjassa, jossa juutalaiset pankkiirit lainasivat rahaa kristityille kauppiaille, jotka myivät maataloustuotteitaan Italiaan. Luottojen vakuutena käytettiin vientituotteena olevaa viljaa. Uskonnollisista syistä kristityt eivät nimittäin saaneet veloittaa korkoja toisiltaan. Keskiajan juutalaisia rahoittajia onkin pidetty edelläkävijöinä nykyajan sijoituspankkiireille.

Pikkuhiljaa factoringin käyttö yleistyi Euroopan siirtyessä kohti renessanssin aikakautta 1400–1500-luvulla.

Niin sanotun uuden ajan koittaessa 1500-luvulla factoring kasvatti merkitystään edelleen varsinkin Amerikan löytämisen, mutta myös muidenkin löytöretkien myötä. Nyt factoring levisi ns. uuteen maailmaan.

Lontoolaiset pankkiirit rahoittivat kolonialistista kauppamerenkulkua valtamerten yli ja saivat vastineeksi provisioita kaukomailta kotimaahan myytäväksi tuoduista tuotteista. Factoring onkin ollut aivan keskeinen rahoitusjärjestely, joka mahdollisti maailmanlaajuisen kaupankäynnin alkamisen.

1800–1900-luvun teollinen vallankumous siirsi factoringtoiminnan painopistettä kaupankäynnistä teollisuuden puolelle, koska myyntilaskurahoituksen avulla tehtailijat pystyivät vauhdittamaan tuotantonsa kasvua, kun myynnistä saatavat rahat olivat heti käytettävissä raaka-aineostoihin.

Nykyaikainen factoring eli laskurahoitus alkoi 1960-luvun alussa Yhdysvalloissa ja Britanniassa yleisen korkotason noustessa. Perinteisten pankkien byrokraattinen toiminta ja valtiovallan sääntelyn kiristyminen teki helposti ja nopeasti käyttöönotettavasta laskurahoituksesta erittäin suosittua, koska factoring ei vaatinut samanlaista paperisotaa kuten perinteistä pankkilainaa haettaessa. Factoring tosin miellettiin 60-luvulla viimeiseksi vaihtoehdoksi rahoituksen tarpeessa oleville yrityksille, mutta pikkuhiljaa factoringin suosio kasvoi, kun menestyvät yrittäjät huomasivat sen edut kassan kierron nopeuttamisessa.

2010-luvun Suomessa laskurahoitus on erittäin joustava ja suosittu rahoitusmuoto, koska läheskään kaikilla yrityksillä ei EU:n kiristyneen pankkisääntelyn vuoksi ole reaalivakuuksien puuttuessa mahdollisuutta saada yrityslainaa pankista.

Vaikka yritys saisikin perinteisen pankkilainan, voi lainan kokonaiskustannus kasvaa liian suureksi lyhytaikaiseen ja nopeaan tarpeeseen nähden. Laskurahoituksen suurimpana etuna onkin kautta historian ollut ja on edelleen nopea ja helppo rahoitusprosessi, jonka liike-elämän digitalisoituminen on tehnyt aiempia aikoja näppärämmäksi.

Kuten blogissamme kerroimme, on factoring historiansa aikana muuttunut ja kehittynyt koko ajan. Nykypäivänä yhä useampi yritys käyttää factoringia, koska sen tuomat hyödyt varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille ovat kiistattomat.

Saatavien kierron nopeutuessa sekä saatavien seurannan ja karhuamisen ulkoistamisen vuoksi factoringia käyttävän yrittäjän työaikaa vapautuu varsinaisen liiketoiminnan kehittämiseen. Factoring on siis jo vuosituhansia vauhdittanut kaupankäyntiä ja yritysten liiketoiminnan kasvua. Uskommekin factoringin suosion kasvavan entisestään tulevaisuudessa.

Call Now Button